Pää pensaassa

Tällä kertaa jutun loppu ensimmäisenä. Romppanen (se on Markkulan vanhan käännöksen mukaan Romppanen eikä mikään Slartibartfast!) sanoi:

"Mitä väliä sillä on? Olen sitä mieltä, että lopullisen selvyyden saamisen mahdollisuus on niin naurettavan pieni, että on parasta ripustaa sellaiset pohdinnat vessan seinälle ja keskittyä pienempiin asioihin. Olen mieluummin onnellinen kuin oikeassa."

Tämä liittyy siihen, että törmäsin äsken tilanteeseen, jossa olisin voinut ja minun olisi kuulunut kiinnostua siitä, miten asiat ovat ja menevät Suomessa, Euroopassa, koko läntisessä maailmassa, miten pankkien pelastamiset, Euroopan liittovaltiokehitykset, vallan keskittyminen, työttömyys, globalisaatio, pankirismi, puolueiden ja päättäjien voimattomuus ja virheet jne. jne. vaikuttavat asioiden kulkuun ja meidän elämäämme, ja mistä ne johtuvat, ja miten niitä vastaan voisi taistella. Totesin, etten halua tietää. Ja samalla tiedostin olevani tällä kertaa itse se, jota me halveksimme, kun hän painaa päänsä pensaaseen ja kieltäytyy näkemästä ongelmia. 

On aivan totta, että jos kaikki ihmiset kantaisivat vastuunsa ja tekisivät oikein, isotkin ongelmat ratkeaisivat, eikä niin ollen ole mitään puolustusta sille, ettei tee mitään asioiden eteen. Eihän se, että on pieni, mitätön ja osaamaton, ole mikään puolustus. Asioista voisi ottaa selvää ja ryhtyä vaikuttamaan - nykyään siihen on kanaviakin enemmän kuin aiemmin. Sen takia natsit pääsivät valtaan ja saivat tehdä hirmutekonsa, kun tavalliset ihmiset eivät halunneet tietää eivätkä puuttua asioihin, ja meidän mielestämme ne tavalliset ihmiset olivat laiminlyönnillään yhtä syyllisiä kuin ne jotka oikeasti tekivät hirmutöitä. 

Voin siis myöntää ainoaksi puolustuksekseni sen, että olen laiska ja mukavuudenhaluinen enkä jaksa nähdä vaivaa ottaakseni selvää itseäni isommista asioista, ja pelkään sitä, mikä on oman elämänpiirini ja mukavuusalueeni ulkopuolella. Ehkä voisin myös kysyä, mistä minä sitten tietäisin - vaikka ottaisin selville kaiken löytämäni, en ehkä silti tietäisi kaikkea - mikä on oikein ja millä keinoin maailma pelastuisi? 

Joten totean, etten halua tietää. Että keskityn mieluummin pienempiin ongelmiin, sellaisiin, jotka mahtuvat omaan elämänpiiriini ja jotka kykenen käsittämään. Että olen mieluummin onnellinen omalla tasollani kuin yritän olla oikeassa sellaisessa, mihin otteeni ei yllä. Olen pahoillani. :-/

"Kirjat voivat pilata sisustuksen"

Kouvolan sanomat uutisoi, että sisustusuunnittelija Teuvo Lomanin mukaan kirjahyllyt ovat muinaismuistoja eivätkä kirjat näytä hyvältä, joten ne eivät kuulu nykyaikaiseen, tyylikkäästi sisustettuun kotiin. Häntä säestää kouvolalainen tyttö, jonka kodissa ei ole kirjahyllyä eikä kirjoja, koska hän kokee, ettei kirjahylly ole tätä päivää. Ei kenelläkään hänen kavereistaankaan ole sellaista. Hän ei lue kirjoja, ja vaikka lukisikin, ei laittaisi kirjoja näkyville, koska ne eivät näytä hyvältä.

Ensimmäisenä tekee mieli sanoa, että jos asianosaiset olisivat lukeneet kirjoja, he olisivat saattaneet kerätä sen verran sivistystä, etteivät kuvittelisi olevansa oikeita henkilöitä määrittelemään, mikä on oikea tapa ihmisen elää elämänsä ja suhtautua ihmiskunnan kulttuuriperintöön, sikäli, kun kenelläkään on oikeutta määrätä sellaista kenenkään toisen osalta. On aika yliolkaista nimenomaan monien arvostamana ja kuuntelemana julkkis-sisustusprofeettana julistaa, että nykyään ei sitten ole enää sopivaa lukea kirjoja tai ainakaan antaa kenenkään nähdä kotonaan sellaisia noloja muinaismuistoja. Tietenkään fiksut ihmiset eivät ota tuollaista aivopierua vakavasti, kuten Kouvolan sanomien kommenttiosiosta voi lukea, mutta entä ne ei-niin-fiksut ihmiset, joiden käsitykset elämästä, maailmasta ja kaikesta muusta sellaisesta ovat median ja ympäristön muokattavissa, koska he haluavat olla niin kuin muut ja niinkuin on muodikasta ja niinkuin heidän odotetaan olevan? Entä ne nuoret, jotka lapsina innostuvat lukemaan mutta kuulevat sitten kavereiltaan, että lukeminen on niiden nolojen hikipinkojen ja hikarien hommaa eivätkä he "tiedä yhtään kaveria, joilla olisi kirjoja esillä." Nuorelle varsinkin on paha juttu olla toisenlainen kuin "kaikki muut", joten lukeminen ja sen myötä myös into opiskella ja sivistyä ja arvostaa sivistystä voi loppua siihen, eikä sitä mikään mahti enää muuta, valitettavasti.

Teuvo Lomanin arvelu, että kun kirja on kerran luettu, eihän sitä enää lueta uudelleen, eikä nähtävästi siis tarvitse säilyttääkään enää sen jälkeen, kielii nimenomaan siitä, ettei hän harrasta lukemista eikä arvosta kirjoja. Lähes kaikilla tuntemillani ihmisillä on tapana kerätä omaan kirjahyllyyn ne rakkaimmat ja tärkeimmät kirjat voidakseen palata niihin yhä uudelleen. Ehkä dekkareissa, joissa tärkein pointti on arvoituksen ratkeaminen ja murhaajan selviäminen, ei ole enää viehätystä uudelleen luettuina, aivan kuin Shayamalanin elokuvissa, kun loppuyllätyksen on kerran nähnyt, mutta ainakin minulle niissä rakkaimmissa kirjoissa on pitkin matkaa mielikuvia ja ajatuksia, joihin haluan palata uudelleen. Ihan vasta katselin taas kerran Helvetinkuilua ja sen toisella puolella istuvaa Birkiä Ronjan olkapään takaa, tai kuuntelin sydän kaihoten, mitä ne puhuivat toisilleen koivunlehtien suojassa virran viedessä kohti Rutjankoskea. Olen jo monena päivänä käynyt hetkittäin katsomassa uudestaan ja uudestaan, mitä Atrejú koki etsintäretkensä vaiheissa ja Bastian yritettyään kruunauttaa itsensä Fantaasian keisariksi. Tuntuu jotenkin yksiulotteiselta, jos ihmisellä on vain tämä maailma ja muistonsa itse näkemistään asioista, ja kirjojen sivuille painetut ajatukset ja mielikuvat ja keskustelut - vaikka hän suostuisikin niihin tutustumaan - eivät merkitsisi hänelle enempää kuin kertakäyttöinen kosteuspyyhe: hetken virkistys, jonka voi sen jälkeen heittää pois ja unohtaa. Kirjoihin on kirjoitettu niin paljon viisautta, että minusta ne ansaitsevat tulla arvostetuiksi ja säilytetyiksi, vieläpä näkyvällä paikalla.

Mutta toisaaltahan olen yhtä väärässä kuin syytän herra Lomanin olevan, jos tuomitsen kirjattomien ihmisten elämäntavan.

Kuinkahan paljon kirjahyllyttömyydestä muuten johtuu siitä, millaisina kirjahyllyt ja olohuoneet on iänkaiken esitetty huonekalukuvastoissa ja sisustuslehdissä? Varsinaisen aiheen eli huonekalujen ympärille on rakennettu näön vuoksi huone, jossa muutamat koriste-esineet ja tekstiilit yrittävät saada tilan näyttämään edes jotenkuten mukamas asutulta. Kirjahyllyn täytteeksi oli aseteltu joitakin lasi- ja posliiniesineitä ja muutama pieni rekvisiittakirja, koska ne on helpompi ja nopeampi lisätä asetelmaan kuin latoa koko hylly täyteen yksittäisiä oikeita kirjoja. Ehkä osansa oli myös sillä, että joskus 50- tai 70-luvulla - en tiedä - standardivalmisteisen kirjahyllyn osaksi tuli baarikaappi ja vitriini laseja varten, joten oli luontevaa laittaa esittelykuvien kirjahyllyihin myös sen vuoksi lasisarjoja ja boolimaljoja. Olisivatko ihmiset sitten niistä mainoskuvista ottaneet mallia, että tyylikkääseen ja ajanmukaiseen olohuoneeseen kuuluu kirjahylly, jossa on esillä lasimaljakoita ja koriste-esineitä mutta ei kirjoja? Jos sitten siitä ihmiset jossain vaiheessa vain totesivat, että ei sitä kirjatonta kirjahyllyä oikeastaan tarvitse, kun ne lasimaljakot voi sijoitella tyylikkäästi matalammille tasoille? Sisustuslehdissä näkyi kai joskus myös oikeiden ihmisten koteja, joissa oli oikeita kirjahyllyjäkin, mutta ne saattoivat olla taiteilijoiden ja sivistyneistön koteja, joten oli ihan ymmärrettävää, että niissä oli sellaisia erikoisuuksia kuin kirjoja täynnä oleva kirjahylly tai jopa kirjastohuone! Se huonekalukuvastojen kirjaton olohuone oli kuitenkin tavallisten ihmisten normi.

Vanhempani muun muassa pitivät kirjojen ostamista kotiin järjettömänä - heidän kirjahyllyssään oli ja on edelleen silkkikukilla täytettyjä maljakoita, lasiesineitä, koristefiguureja, valokuvia ja täytetty orava sekä muutama lasten opistelua varten aikoinaan ostettu tietosanakirjasarja. Kun veljeni kotoa muutettuaan ryhtyi täyttämään asuntoaan romaaneilla, vanhempieni oli vaikea hyväksyä saati ymmärtää sitä. Sehän on rahan tuhlausta ja tilan haaskaamista, koska kerran luettua kirjaa ei tarvitse enää, ja kirjat keräävät pölyäkin...

Ehkä pitää vain luottaa siihen, että kirjoja rakastavat ja arvostavat ihmiset viittaavat kintaalla sille, että sisustusgurun mielestä kirjat eivät näytä hyvältä, tai sitten hankkivat kirjahyllyynsä ovet peittämään niitä, ja opettavat myös lapsensa arvostamaan ja rakastamaan kirjoja ulkomaailman muodeista välittämättä. Ja hyväksyä, että niitä muita, jotka periyttävät kirjattomuutensa ja sivistymättömyytensä aina seuraavalle polvelle, olipa se muodikasta tai ei, tulee aina olemaan, ja tulevaisuudessa luultavasti aina vain enemmän, koska evoluutio toimii nykyään niin.