Olen
kirjoitellut tästä pari kommenttia aihetta koskevaan
lehtiartikkeliin, joten laitan ajatukseni myös tänne.
Lehden kolumnissa puhutaan siitä, miten monissa perheissä naiset päättävät kodin sisustuksesta yksin ja mies joutuu vain alistumaan siihen. Vain yksin asuessaan miehellä on vapaus päättää tavaroistaan ja ympäristöstään.
Olen itsekin monesti katsellut lehtijuttuja, joissa esitellään jonkun hienosti sisustettua omaa kotia - valkeita huonekaluja ja romanttisia valkeita tekstiilejä ja taiteellisesti aseteltuja koriste-esineitä, tai limen, turkoosin ja beigen sävyjä, tehosteseiniä, moderneja huonekaluja, avaraa tilaa ja design-koriste-esineitä. Tai pastellivärejä, kukkakuvioita, pikkuruutuja, söpöjä rimsuja, hauskoja koristeita, vähän vintagea. Yhtäkaikki kodit näyttävät siltä, että ne on tehty sisustamista, ei elämistä varten. Missään ei näy henkilökohtaisia mutta tyyliinsopimattomia tavaroita. Ja olen miettinyt, miltä sellaisessa kodissa asuvasta miehestä tuntuu. Tunteeko hän olonsa kotoisaksi? Tunteeko hän, että koti on myös hänen kotinsa? Tunteeko hän itsensä tasa-arvoiseksi ja hyväksytyksi omana itsenään?
Jääkiekkojulisteita ja hirvenpäitä
Jutussa puhutaan siitä, miten miehelle tärkeät mutta naisen mielestä tyylittömät tavarat tapaavat kadota kellarin perukoille tai mennä "vahingossa" rikki. Mietin sitä, että jos toiselle sanotaan, etteivät hänelle tärkeät tavarat kelpaa/sovi yhteiseen kotiin, sehän tarkoittaa samaa kuin että hyväksyy toisesta ihmisen persoonasta ja identiteetistäkin vain osan, ne itseä miellyttävät jutut. Minun mielestäni jos toista rakastaa oikeasti, hänen hyväksyy sarvineen, hampaineen ja kammottavine metsästysmuistoineen. Jos ei halua hirvenpäätä seinälleen, ei pidä muuttaa yhteen metsästäjän kanssa, vai mitä? Meillä oli exän kanssa eteisen seinällä jalkajousi, joka oli hänelle tärkeä, koska hän oli tehnyt sen itse ja oli ylpeä siitä, ja se liittyi hänen koko ikänsä fanittamiin asioihin. Vaikka en olisikaan jakanut hänen makuaan siinä asiassa, ei minulle olisi tullut mieleenkään kieltää häntä laittamasta sitä siihen, koska onhan koti myös hänen kotinsa, ja kyllähän hänenkin pitää saada omassa kodissaan laittaa esille hänelle tärkeitä tavaroita!
Miesluola - miehen koti?
Sisustusohjelmissa näkee Suomessakin jo Jenkeistä tuttuja "miesluolia", eli tiloja, jotka mies on saanut sisustaa oman mielensä mukaan ja jonne vaimolla ei ole edes tulemista. Jossain suomalaisessa jutussa mies totesikin antaneensa vaimolleen vapaat kädet muun huushollin sisustamisessa sillä ehdolla, että saa sisustaa oman "luolansa" juuri niin kuin haluaa. Mutta silloinhan miehen oma luola on hänen kotoisa kotinsa enemmän kuin olohuone, keittiö, kylppäri, joissa muu perhe elää arkeaan. Mies siis käytännössä karkotetaan omasta kodistaan ja muun perheen yhteydestä ulkopuolelle, tai ainakin annetaan tilanteen mennä siihen, että se muu tila on miehelle mieluisampi kuin perheen varsinainen koti. Varsinkin, jos se varsinainen koti on sisustettu sellaiseksi, ettei mies siellä viihdy - onko ihme, jos mies ei enää viihdykään perheensä luona?
Tavallaan ajatus on vanhempaa perua; aikoinaan maaseudulla tai pientaloissa miehellä saattoi olla autotalli tai "versta" tai vaja, jossa säilytettiin autoa, ruohonleikkuria, pientyökaluja ja pihakalusteita, ja jonne mies saattoi rakentaa oman maailmansa, koska ulkorakennuksen sisustus ei vaimoa kiinnostanut. Ja kas, sitten jossain vaiheessa riitoihin ilmestyi valitus siitä, kun mies viettää kaiken aikansa verstallaan. Vaikka pihatyöt ja kunnossapitotyöt onkin tehty, mies viihtyy autotallissa paremmin kuin sisällä talossa. Johtuisiko siitä, että miehellä oli siellä ne omat lempijuttunsa, joita vaimo ei nätisti sisustettuun kotiinsa huolinut?
Muodikas näyttelykoti
Minun mielestäni (ja varmaan jonkun muunkin) kodin pitäisi olla se kaikkein omimmalta tuntuva paikka, se jossa voi "olla kuin kotonaan", joten tottakai sen haluaa sisustaa itselle tärkeillä ja mieluisilla asioilla. Nehän juuri tekevät siitä paikasta oman. Ymmärrän toki sen, että jotkut ihmiset tarvitsevat työnsä ja asemansa vuoksi edustuskodin, jonka tarkoitus on nimenomaan miellyttää muita ihmisiä ja tarjota asiaankuuluvat ja odotetunlaiset puitteet edustustilaisuuksille, mutta sisustuslehtien kodit ovat monesti "tavallisten" ihmisten koteja. Varmasti monet ihmiset nauttivat ihan omissa oloissaankin asumisesta tyylikkäässä ja huolellisesti sisustetussa kodissa, mutta silti jotkut tuntuvat sisustavan kotiaan enemmän muille näytettäväksi kuin itseään varten, ajatellen että tällainen pitää olla, koska se on nyt muotia. Aivan kuin koti olisi heille yksi väline päteä lähipiirin silmissä. Vaikka monet sanovat sisustamistaan harrastukseksi, tuntuu absurdilta harrastaa sitä, että yrittää muokata itseään ja ympäristöään sellaiseksi kuin muut ovat määritelleet muotilehdissä.
Muodista jätteeksi
Ehkä kuvittelen liikoja eivätkä ihmiset sentään muuta kotiaan puolivuosittain vain koska tyyligurut ovat päättäneet tuoda muotiin uudenlaisen tyylin, vaan varmaan useimmat, sitten kun sisustusta on kulumisen, kyllästymisen ja tarpeiden muuttumisen takia syytä uusia, poimivat sillä hetkellä näkyvillä olevia omalta tuntuvia tyylejä, ja katselevat sitten niitä niin kauan kunnes remontille on taas tarvetta muista syistä. Mutta toisaalta nämä lehtien "hanki ajattomia huonekaluja, jotta voit uusia tyyliä vaihtamalla vain tekstiilit ja koriste-esineet" -jutut antaisivat ymmärtää, että on ihmisiä, jotka haluavat uudennäköisen ja mieluiten muodinmukaisen kodin aina puolivuosittain. Ja minua hirvittää katsellessani kaupassa "sisustusesineitä", että mihin ihmiset laittavat ne sitten, kun tulee aika vaihtaa toisenlainen tyyli? Säilötäänkö ne otettavaksi takaisin käyttöön taas myöhemmin? En jaksa uskoa. Kirpputori olisi hyvä juttu, mutta pelkään niiden päätyvän kaatopaikalle :-( Muutenkin, jo eri tekstiilien vaihtaminen kesäksi ja talveksi vaatii melkoisesti säilytystilaa niille seuraavaa kautta odottaville verhoille, matoille, tyynyille, peitteille ja pikkuesineille...
Epäilemättä yleistän liikaa. On varmasti miehiä, jotka pitävät vaimonsa sisustamista muodikkaista kodeista tai joiden vaimot kuuntelevat miestäkin sisustuksessa, ja miehiä, jotka sisustavat perheen kodin paremmalla maulla kuin vaimo eikä vaimo puutu siihen. On varmasti myös paljon koteja, joissa sisustus päätetään oikeasti yhdessä, ja koteja, joissa sisustusta ei paljoa edes mietitä, kun on tärkeämpääkin miettimistä. Mutta se, mistä en pidä, on se median huoma kuva, jota monet pitävät normina ja tavoiteltavana koti-ihanteena, ja joka välittää kuvaa naisten sisustusvallasta ja miehistä altavastaajina, jotka myönnytyksenä saavat miesluolan, kun eivät omana itsenään sovi naisen kotiin. Eniten minua huolestuttaa se ajatus, jonka näen naisten sisustamisen ja rikkoontuneiden suhteiden välillä. Jos nainen sisustaa ja järjestää kodin sellaiseksi, että mies tuntee itsensä siellä ulkopuoliseksi, ja nainen lisäksi antaa ymmärtää, ettei hyväksy miestä kokonaan myös menneisyyksineen ja tavaroineen, onko ihme, jos mies lähtee viimeistään, kun tähän lisätään sekin torjuminen, kun nainen umpioituu vauvansa ympärille ja sulkee miehen ulos myös läheltään?
Lehden kolumnissa puhutaan siitä, miten monissa perheissä naiset päättävät kodin sisustuksesta yksin ja mies joutuu vain alistumaan siihen. Vain yksin asuessaan miehellä on vapaus päättää tavaroistaan ja ympäristöstään.
Olen itsekin monesti katsellut lehtijuttuja, joissa esitellään jonkun hienosti sisustettua omaa kotia - valkeita huonekaluja ja romanttisia valkeita tekstiilejä ja taiteellisesti aseteltuja koriste-esineitä, tai limen, turkoosin ja beigen sävyjä, tehosteseiniä, moderneja huonekaluja, avaraa tilaa ja design-koriste-esineitä. Tai pastellivärejä, kukkakuvioita, pikkuruutuja, söpöjä rimsuja, hauskoja koristeita, vähän vintagea. Yhtäkaikki kodit näyttävät siltä, että ne on tehty sisustamista, ei elämistä varten. Missään ei näy henkilökohtaisia mutta tyyliinsopimattomia tavaroita. Ja olen miettinyt, miltä sellaisessa kodissa asuvasta miehestä tuntuu. Tunteeko hän olonsa kotoisaksi? Tunteeko hän, että koti on myös hänen kotinsa? Tunteeko hän itsensä tasa-arvoiseksi ja hyväksytyksi omana itsenään?
Jääkiekkojulisteita ja hirvenpäitä
Jutussa puhutaan siitä, miten miehelle tärkeät mutta naisen mielestä tyylittömät tavarat tapaavat kadota kellarin perukoille tai mennä "vahingossa" rikki. Mietin sitä, että jos toiselle sanotaan, etteivät hänelle tärkeät tavarat kelpaa/sovi yhteiseen kotiin, sehän tarkoittaa samaa kuin että hyväksyy toisesta ihmisen persoonasta ja identiteetistäkin vain osan, ne itseä miellyttävät jutut. Minun mielestäni jos toista rakastaa oikeasti, hänen hyväksyy sarvineen, hampaineen ja kammottavine metsästysmuistoineen. Jos ei halua hirvenpäätä seinälleen, ei pidä muuttaa yhteen metsästäjän kanssa, vai mitä? Meillä oli exän kanssa eteisen seinällä jalkajousi, joka oli hänelle tärkeä, koska hän oli tehnyt sen itse ja oli ylpeä siitä, ja se liittyi hänen koko ikänsä fanittamiin asioihin. Vaikka en olisikaan jakanut hänen makuaan siinä asiassa, ei minulle olisi tullut mieleenkään kieltää häntä laittamasta sitä siihen, koska onhan koti myös hänen kotinsa, ja kyllähän hänenkin pitää saada omassa kodissaan laittaa esille hänelle tärkeitä tavaroita!
Miesluola - miehen koti?
Sisustusohjelmissa näkee Suomessakin jo Jenkeistä tuttuja "miesluolia", eli tiloja, jotka mies on saanut sisustaa oman mielensä mukaan ja jonne vaimolla ei ole edes tulemista. Jossain suomalaisessa jutussa mies totesikin antaneensa vaimolleen vapaat kädet muun huushollin sisustamisessa sillä ehdolla, että saa sisustaa oman "luolansa" juuri niin kuin haluaa. Mutta silloinhan miehen oma luola on hänen kotoisa kotinsa enemmän kuin olohuone, keittiö, kylppäri, joissa muu perhe elää arkeaan. Mies siis käytännössä karkotetaan omasta kodistaan ja muun perheen yhteydestä ulkopuolelle, tai ainakin annetaan tilanteen mennä siihen, että se muu tila on miehelle mieluisampi kuin perheen varsinainen koti. Varsinkin, jos se varsinainen koti on sisustettu sellaiseksi, ettei mies siellä viihdy - onko ihme, jos mies ei enää viihdykään perheensä luona?
Tavallaan ajatus on vanhempaa perua; aikoinaan maaseudulla tai pientaloissa miehellä saattoi olla autotalli tai "versta" tai vaja, jossa säilytettiin autoa, ruohonleikkuria, pientyökaluja ja pihakalusteita, ja jonne mies saattoi rakentaa oman maailmansa, koska ulkorakennuksen sisustus ei vaimoa kiinnostanut. Ja kas, sitten jossain vaiheessa riitoihin ilmestyi valitus siitä, kun mies viettää kaiken aikansa verstallaan. Vaikka pihatyöt ja kunnossapitotyöt onkin tehty, mies viihtyy autotallissa paremmin kuin sisällä talossa. Johtuisiko siitä, että miehellä oli siellä ne omat lempijuttunsa, joita vaimo ei nätisti sisustettuun kotiinsa huolinut?
Muodikas näyttelykoti
Minun mielestäni (ja varmaan jonkun muunkin) kodin pitäisi olla se kaikkein omimmalta tuntuva paikka, se jossa voi "olla kuin kotonaan", joten tottakai sen haluaa sisustaa itselle tärkeillä ja mieluisilla asioilla. Nehän juuri tekevät siitä paikasta oman. Ymmärrän toki sen, että jotkut ihmiset tarvitsevat työnsä ja asemansa vuoksi edustuskodin, jonka tarkoitus on nimenomaan miellyttää muita ihmisiä ja tarjota asiaankuuluvat ja odotetunlaiset puitteet edustustilaisuuksille, mutta sisustuslehtien kodit ovat monesti "tavallisten" ihmisten koteja. Varmasti monet ihmiset nauttivat ihan omissa oloissaankin asumisesta tyylikkäässä ja huolellisesti sisustetussa kodissa, mutta silti jotkut tuntuvat sisustavan kotiaan enemmän muille näytettäväksi kuin itseään varten, ajatellen että tällainen pitää olla, koska se on nyt muotia. Aivan kuin koti olisi heille yksi väline päteä lähipiirin silmissä. Vaikka monet sanovat sisustamistaan harrastukseksi, tuntuu absurdilta harrastaa sitä, että yrittää muokata itseään ja ympäristöään sellaiseksi kuin muut ovat määritelleet muotilehdissä.
Muodista jätteeksi
Ehkä kuvittelen liikoja eivätkä ihmiset sentään muuta kotiaan puolivuosittain vain koska tyyligurut ovat päättäneet tuoda muotiin uudenlaisen tyylin, vaan varmaan useimmat, sitten kun sisustusta on kulumisen, kyllästymisen ja tarpeiden muuttumisen takia syytä uusia, poimivat sillä hetkellä näkyvillä olevia omalta tuntuvia tyylejä, ja katselevat sitten niitä niin kauan kunnes remontille on taas tarvetta muista syistä. Mutta toisaalta nämä lehtien "hanki ajattomia huonekaluja, jotta voit uusia tyyliä vaihtamalla vain tekstiilit ja koriste-esineet" -jutut antaisivat ymmärtää, että on ihmisiä, jotka haluavat uudennäköisen ja mieluiten muodinmukaisen kodin aina puolivuosittain. Ja minua hirvittää katsellessani kaupassa "sisustusesineitä", että mihin ihmiset laittavat ne sitten, kun tulee aika vaihtaa toisenlainen tyyli? Säilötäänkö ne otettavaksi takaisin käyttöön taas myöhemmin? En jaksa uskoa. Kirpputori olisi hyvä juttu, mutta pelkään niiden päätyvän kaatopaikalle :-( Muutenkin, jo eri tekstiilien vaihtaminen kesäksi ja talveksi vaatii melkoisesti säilytystilaa niille seuraavaa kautta odottaville verhoille, matoille, tyynyille, peitteille ja pikkuesineille...
Epäilemättä yleistän liikaa. On varmasti miehiä, jotka pitävät vaimonsa sisustamista muodikkaista kodeista tai joiden vaimot kuuntelevat miestäkin sisustuksessa, ja miehiä, jotka sisustavat perheen kodin paremmalla maulla kuin vaimo eikä vaimo puutu siihen. On varmasti myös paljon koteja, joissa sisustus päätetään oikeasti yhdessä, ja koteja, joissa sisustusta ei paljoa edes mietitä, kun on tärkeämpääkin miettimistä. Mutta se, mistä en pidä, on se median huoma kuva, jota monet pitävät normina ja tavoiteltavana koti-ihanteena, ja joka välittää kuvaa naisten sisustusvallasta ja miehistä altavastaajina, jotka myönnytyksenä saavat miesluolan, kun eivät omana itsenään sovi naisen kotiin. Eniten minua huolestuttaa se ajatus, jonka näen naisten sisustamisen ja rikkoontuneiden suhteiden välillä. Jos nainen sisustaa ja järjestää kodin sellaiseksi, että mies tuntee itsensä siellä ulkopuoliseksi, ja nainen lisäksi antaa ymmärtää, ettei hyväksy miestä kokonaan myös menneisyyksineen ja tavaroineen, onko ihme, jos mies lähtee viimeistään, kun tähän lisätään sekin torjuminen, kun nainen umpioituu vauvansa ympärille ja sulkee miehen ulos myös läheltään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti